YTK on tähän saakka toimittanut lisäselvityspyynnön mukana palautuskuoren, jossa pyydetyt lisäselvitykset on voinut toimittaa kassaan. Palautuskuorien lähettämisestä kuitenkin luovutaan, koska palautuskuorien liittäminen lisäselvityspyyntöön lisää postinkulkemiseen kuluvaa aikaa jopa kaksi päivää. Kun palautuskuorta ei enää jatkossa tarvitse postitusvaiheessa lisätä kuoreen manuaalisesti, lähtevät lisäselvityspyynnöt vastaanottajille automaattilajittelun kautta ja ovat siten nopeammin perillä.
Lähetettäviin lisäselvityspyyntöihin tullaan muutoksen johdosta lisäämään YTK:n vastauslähetystunnus. Kun vastauskuoreen merkitsee vastaanottajan ja vastauslähetystunnuksen (tarkempi ohje löytyy lisäselvityskirjeestä), maksaa YTK jatkossakin lisäselvitysten lähettämisestä aiheutuneet postikulut. Muutos tulee voimaan kaikkiin lisäselvityspyyntöihin vielä joulukuun aikana.
Pyydetyt lisäselvitykset voi lähettää myös nettisivujemme kautta. Se edellyttää, että saat muutettua kassaan toimitettavat liitteet sähköiseen muotoon.