Työttömyysturvassa huomioon otettavat asiat vuoden vaihtuessa

Päivärahan tasoon korotuksia

Työttömyysturvaan toteutetaan hallitusohjelmaan kirjattu peruspäivärahan ja työmarkkinatuen tasokorotus sekä tehdään kansaneläkeindeksin mukainen tarkistus. Korotukset nostavat peruspäivärahan ja työmarkkinatuen määrää noin 120 eurolla kuukaudessa. Peruspäiväraha nousee 1.1.2012 alkaen 31,36 euroon. Tämä nostaa vastaavasti myös ansiopäivärahan määrää. Lapsikorotus yhdestä huollettavasta alle 18-vuotiaasta lapsesta on 1.1.2012 alkaen 5,06 euroa päivässä ja kahdesta huollettavasta lapsesta yhteensä 7,43 euroa. Kolmesta tai useammasta lapsesta maksettava korotus on yhteensä 9,58 euroa päivässä. Työttömyyskassan maksamien etuuksien perusteena olevasta palkkatulosta tehtävä työeläke- ja työttömyysvakuutusmaksua sekä sairausvakuutuksen päivärahamaksua vastaava vähennys nousee 3,94 prosenttiin vuonna 2012, kun se oli viime vuonna 3,67 prosenttia.

 

Täysimääräisen päivärahan maksaminen yksittäisiltä lomautuspäiviltä

Työttömyysturvalakiin tulee 1.1.2012 alkaen pysyväksi säännökset täysimääräisen ansiopäivärahan maksamisesta yksittäisiltä lomautuspäiviltä. Lakia on samalla pyritty tarkentamaan niin sanottujen sekamuotoisten lomautusten osalta. Uusia säännöksiä sovelletaan, kun sovittelujakso alkaa 1.1.2012 tai sen jälkeen. Sekamuotoisissa lomautuksissa työntekijä on lomautettu sekä kokonaisiksi päiviksi että lyhennetyille työpäiville. Jos työntekijällä on kalenteriviikon aikana vähintään yksi lyhennetty työpäivä, maksetaan koko kalenteriviikolta soviteltua päivärahaa, jolloin sovittelussa huomioidaan myös kokonaisten työpäivien työaika ja maksettu palkka.

 

Jos työntekijä on kokonaan lomautettu ja tekee työtä lomautuksen aikana toiselle työnantajalle, sovitellaan tälle toiselle tehdyt työt koko sovittelu- ja hakujaksolle (ei siis kalenteriviikoittain). Jos työntekijä on kuitenkin lomautettu lyhennetylle työviikolle eli hän on kalenteriviikon aikana työssä myös lomauttaneella työnantajalla, sovitellaan toiselle työnantajalle tehdyt työt kalenteriviikoittain.

 

Jos työntekijän haku- ja sovittelujakso on kuukausi, pitää hakemusten käsittelyssä usein tietää myös seuraavan viikon tilanne, jotta kuukauden hakemuksen pystyy käsittelemään. Näin siitä syystä, että kalenteriviikon tilanne ratkaisee, maksetaanko viikolta soviteltua päivärahaa vai yksittäisiltä lomautuspäiviltä kokonaista päivärahaa. Osa-aikatyöstä lomautetulle ei makseta kokonaan työttömiltä päiviltä kokonaista päivärahaa.

 

Kokoaikatyön työaikaraja nousee 80 prosenttiin

Lakiuudistuksen myötä kokoaikaisen työn työaikaraja muuttuu 80 prosentiksi, eli soviteltuun päivärahaan on työajan puolesta oikeus, jos työaika työajan tarkastelujaksolla on enintään 80 prosenttia kokoaikaisen työntekijän työajasta. Aikaisemmin 80 prosentin työaikaraja koski vain niitä tilanteita, joissa työntekijä oli lomautettu yksittäisiksi päiviksi. Nyt työaikaraja koskee myös osa-aikatyötä.

 

Ulosoton suojaosuus

Ulosotossa noudatettavien suojaosuuksien määrät tarkistetaan vuosittain kansaneläkeindeksin perusteella. Ulosoton suojaosuus on vuonna 2012 korotuksen jälkeen 21,69 euroa päivää kohti, jos velallisella ei ole huollettavia perheenjäseniä. Suojaosuuteen lisätään 7,79 euroa päivässä kunkin velallisen elatuksen varassa olevan perheenjäsenen osalta.

 

Kassan maksamien etuuksien ennakonpidätys

Uudet verokortit tulevat voimaan 1.2.2012. Maksettaessa etuutta tammikuussa ennakonpidätys toimitetaan 31.12.2011 voimassaolevien pidätysprosenttien mukaan. Tuloseuranta aloitetaan kuitenkin alusta, koska verovuosi vaihtuu. Kassaan ei siis tarvitse toimittaa verokorttia tammikuulle.

 

YTK saa uudet 1.2.2012 voimaan tulevat ennakonpidätystiedot suoraan verottajalta, joten verottajan palkkatuloa varten toimittamaan verokorttia ei tarvitse lähettää kassan. Perusverokorttia ei siis tarvitse toimittaa kassaan. Niin sanottu portaikkokortti ja muutosverokortti on sitä vastoin toimitettava alkuperäisenä kassaan. Verottaja korottaa palkkatuloa varten annetun verokortin perus- ja lisäprosenttia kahdella prosenttiyksiköllä työttömyyskassan maksaman etuuden ennakonpidätystä varten. Korotetun ansio-osan ja muutosturvan ansio-osan sisältävän päivärahan ennakonpidätystä korotetaan neljällä prosenttiyksiköllä. Ennakonpidätys on kuitenkin aina vähintään 20 prosentin suuruinen. Vuorottelukorvauksen ennakonpidätysprosentteja sen sijaan alennetaan kolmella prosenttiyksiköllä verokorttiin merkityistä prosenteista.

 

Päivärahan saajana voit hakea verottajalta muutosverokortin etuutta varten. Tällöin ennakonpidätys toimitetaan muutosverokortin tietojen mukaisesti, ilman edellä mainittuja korotuksia. Näin varmistat samalla myös oikean veroprosentin nimenomaan ansiopäivärahaa silmällä pitäen. Toimita muutosverokortti itse kassaan, koska muutosverokortin tietoja kassa ei saa suoraan verottajalta. Muutosverokortti on toimitettava kassaan aina alkuperäisenä.

 

 

Työttömyysetuuksien rahoitus

Työttömyysetuuksien rahoituksesta annettua lakia muutetaan määräaikaisesti ajalle 1.1.2012 – 31.12.2013. Valtionosuutta maksetaan tällä ajalla myös lomautusajan päivärahoihin, ainoastaan lisäpäiviin ei edellä mainitulla ajalla makseta valtionosuutta.