Työttömyysetuuden hakijan on annettava työttömyyskassalle etuuden myöntämiseksi ja maksamiseksi tarvittavat tiedot. Kassan tarvitsemat tiedot vaihtelevat sen mukaan, oletko kokonaan työtön, lomautettu, lomautettu lyhennetylle työviikolle tai lomautettu lyhennetylle työpäivälle, osa-aikatyöntekijä tai satunnaisesti työtä tekevä henkilö.
Palkkatodistus tai -laskelma
Toimita kassaan palkkatodistus pääsääntöisesti vähintään 34 kalenteriviikolta. Jos et ole työskennellyt vuonna 2010 tai sen jälkeen vähintään yhtä työssäoloehtoviikkoa (18 tuntia/viikko) ja jos haet ensimmäistä kertaa päivärahaa, etkä ole saanut Kelan maksamaa peruspäivärahaa tai toisen kassan maksamaa ansiopäivärahaa 1.1.1997 tai sen jälkeen, määritellään ansiopäivärahasi työttömyyttä edeltäneen vähintään 43 kalenteriviikon palkkojen perusteella, joten toimita kassaan tällöin 43 kalenteriviikon palkkatodistus.
Jos Sinulla ei ole ollut vähintään 34 kalenteriviikon yhtenäistä työsuhdetta, sinun tulee toimittaa kassalle kaikkien niiden työsuhteiden palkkatodistukset, joiden yhteenlasketut kalenteriviikot ovat yhteensä vähintään 34 viikkoa. Huomaathan, että työssäoloehdon tulee täyttyä 28 kuukauden tarkastelujakson aikana, jolloin olet ollut työttömyyskassan jäsen.
Työnantajan on ilmoitettava palkat ns. ansaintaperiaatteen mukaisesti, eli ilmoitettu ajanjakso ei saa sisältää muuna aikana tehtyjen töiden palkkoja, vaikka palkka olisikin maksettu palkkatodistuksen ansainta-ajalla. Myös mahdolliset tuotantopalkkiot, bonukset tai muut vastaavat erät tulee ilmoittaa ansaintaperiaatteella. Jos palkkatodistuksen ajanjaksolle on maksamattomia palkkoja, ne on erikseen merkittävä todistukseen. Myös tieto maksuajankohdasta on ilmoitettava.
Palkkatodistukseen on tärkeää merkitä kaikki palkattomat poissaolot. Tällaisia jaksoja voivat olla esimerkiksi sairausajat, opiskelu sekä äitiys- tai vanhempainloma.
Lisäksi on erittäin tärkeää, että palkkatodistukseen on merkitty erikseen lomakorvaus ja lomaraha. Lomakorvaus on työsuhteen päättyessä pitämättä jääneestä lomasta maksettu korvaus. Lomarahalla tarkoitetaan yleisesti sitä työehtosopimukseen perustuvaa suoritusta, joka maksetaan työntekijän palatessa loman jälkeen työhön.
Palkkatodistuksessa tulee olla työnantajan yhteyshenkilön nimi ja puhelinnumero. Huomaa, että työnantajan tai työnantajan yhteyshenkilön on allekirjoitettava palkkatodistus. Itselle tai lähisukulaiselle kirjoitettua palkkatodistusta kassa ei pääsääntöisesti hyväksy. Palkkatodistuksen tulisikin olla "kolmannen henkilön", esimerkiksi tilitoimiston, allekirjoittama. Jos Sinulla on sama sukunimi kuin palkkatodistuksen allekirjoittajalla, ilmoita selvyyden vuoksi, jos kyse ei ole sukulaissuhteesta.
Irtisanomisilmoitus
Työsopimuksen päättämisilmoitus on työsopimuslain mukaan toimitettava työntekijälle henkilökohtaisesti. Jos se ei ole mahdollista, ilmoituksen voi toimittaa myös kirjeitse tai sähköpostitse. Irtisanomisilmoitus voi siten olla suullinen tai kirjallinen, mutta työnantajan on työntekijän pyynnöstä ilmoitettava kirjallisesti työsopimuksen päättymispäivämäärä ja irtisanomisen perusteet. Lisäksi kassa tarvitsee irtisanomisajan selvittämiseksi tiedon siitä, milloin työsopimus on irtisanottu. Siltä ajalta, jolta työnantaja on velvollinen maksamaan irtisanomisajan palkkaa tai sitä vastaavaa korvausta, ei ole oikeutta työttömyysetuuteen.
Työsopimus
Sinun tulee toimittaa kassalle työsopimus ainakin silloin, kun määräaikainen työsuhteesi on päättynyt tai kun Sinut on lomautettu. Työsopimusta saatetaan tarvita myös muissa tilanteissa, mutta silloin kassa pyytää sitä erikseen. Jos kirjallista työsopimusta ei ole tehty, on kassalle toimitettava työnantajan kirjallinen selvitys työsuhteen keskeisistä ehdoista.
Lomautusilmoitus
Työnantajan on työsopimuslain mukaan ilmoitettava lomauttamisesta työntekijälle henkilökohtaisesti viimeistään 14 päivää ennen lomautuksen alkamista. Ilmoitus voidaan antaa henkilökohtaisesti, kirjeitse tai sähköpostitse. Ilmoituksessa on mainittava lomautuksen peruste, sen alkamisaika ja kesto tai arvioitu kesto. Lomautusilmoitusajan selvittämiseksi kassa tarvitsee myös tiedon siitä, milloin lomautusilmoitus on annettu.
Verokortti
Kassa saa vanhojen jäsenten verotiedot suoraan verottajalta. Kesken vuotta liittyneiden jäsenten pitää toimittaa kassaan alkuperäinen verokortti. Oikean veroprosentin varmistamiseksi Sinun kannattaa pyytää verottajalta uusi verokortti ansiopäivärahaa varten. Silloin työttömyyskassa käyttää verokortin mukaista ennakonpidätysprosenttia. Päivärahaa varten haettu verokortti on laitettava alkuperäisenä päivärahahakemuksen liitteeksi.
Selvitykset muista tuloista ja etuuksista
Jos Sinulla on työttömyyden aikana tuloja tai olet esimerkiksi osa-aikatyössä, liitä hakemukseen todistus saamastasi palkasta. Jos toimit sivutoimisesti yrittäjänä tai maatalousyrittäjänä, toimita kassaan tiedot viimeksi valmistuneesta verotuksesta. Jos olet aloittanut sivutoimisen yritystoiminnan, toimita kassaan ennakkoverolippu.
Jos saat sosiaalietuutta, toimita kassalle kopio viimeisestä päätöksestä. Ilmoita kassalle aina eläkkeen hakemisesta tai valituksesta. Jos Sinulle tai perheellesi maksetaan alle 3-vuotiaan lapsen kotihoidontukea, liitä päätöksen lisäksi mukaan tieto siitä, hoitaako puolisosi lasta.
Työ- ja elinkeinotoimiston lausunto
Ilmoittaudu työ- ja elinkeinotoimistoon viimeistään ensimmäisenä työttömyyspäivänä. Työvoimapoliittinen lausunto toimitetaan kassalle sähköisesti linjasiirtona.
Viikkotuntilista
Kassa voi ottaa huomioon työssäoloehtoon ja ansiopäivärahasi perusteeksi vain ne viikot, joissa työaikasi on vähintään 18 tuntia viikossa taikka 80 tuntia neljän viikon aikana, kun jokaisena viikkona on tehty työtä. Huomioi, että joillakin työaloilla (esimerkiksi opetusala tai taiteellinen työ) voidaan hyväksyä myös alle 18 tunnin työviikkoja.
Jos olet tehnyt kahta tai useampaa osa-aikatyötä, toimita tehdyistä työtunneista jokaiselta työnantajalta viikoittainen tuntilista, jossa työtuntisi on eritelty. Samoin sinun pitää toimittaa kassaan viikkotyötuntilista, jos työaikasi on vaihdellut siten, että joinakin viikkoina työaikasi on ylittänyt 18 tuntia, mutta joinakin viikkoina työaikasi on jäänyt alle 18 tunnin.
Lapsikorotus
Kassa saa tiedot omista lapsistasi väestötietojärjestelmästä. Jos lasten huollosta ja elatuksesta on tehty sopimus, toimita sosiaalilautakunnan vahvistama sopimus tai tuomioistuimen päätös kassaan.
Tiedot työttömyyttä edeltävältä ajalta
Jos olet ollut äitiyslomalla tai hoitovapaalla työttömyyttä edeltävällä ajalla ja sinulla on ollut palkkatuloa mainittuina aikoina, liitä hakemukseen tiedot työssäolosta sekä työnantajan laatima palkkatodistus.