Korotusosien maksamisjärjestys

Korotusosat ansiopäivärahaan maksetaan työttömyysturvalaissa säädetyssä järjestyksessä sen mukaisesti, mihin korotusosaan hakijalla on oikeus.

Työllistymistä edistävään palveluun osallistuvalle maksetaan ensisijaisesti muutosturvan ansio-osaa. Jos tähän ei ole oikeutta, palvelun ajalta maksetaan korotettua ansio-osaa.

 

Kun muutosturvan ansio-osan 200 päivän enimmäisaika on täyttynyt, oikeutta korotettuun ansio-osaan työllistymistä edistävän palvelun ajalta ei ole saman päivärahakauden (500 päivää) aikana. Sen sijaan voidaan maksaa korotettua ansio-osaa työttömyyden alkamisen tai pitkän työuran päättymisen perusteella, jos näiden korotusosien maksamisen edellytykset ovat täyttyneet.

 

Jos sinulla on oikeus korotettuun ansio-osaan useammalla perusteella, ensisijainen on työllistymistä edistävän palvelun ajalta maksettava korotusosa. Tämän jälkeen maksetaan työttömyyden alkaessa maksettavaa korotusosaa ja viimeisenä pitkän työuran päätyttyä maksettavaa korotusosaa.

 

Poikkeuksena edellä mainittuun maksamisjärjestykseen on kuitenkin tilanne, jossa korotettua ansio-osaa pitkän työuran päättymisen jälkeen ei ole ehditty maksaa lainkaan. Tällöin on oikeus saada korotusosaa ainoastaan pitkän työuran päättymisen perusteella. Jos pitkän työuran päättymisen perusteella on ehditty maksaa korotettua ansio-osaa vähintään yhdeltä päivältä ja uusi työssäoloehto on täyttynyt tämän jälkeen, työttömyyden alkaessa maksettavaa korotettua ansio-osaa voidaan kuitenkin maksaa.

 

Jos aloitat heti työttömäksi jäätyäsi esimerkiksi työvoimapoliittisen koulutuksen ja sinulle maksetaan korotettua ansio-osaa työllistymistä edistävään palveluun osallistumisen perusteella, voidaan työttömyyden alkaessa maksettava 20 päivän korotettu ansio-osa maksaa koulutuksen päätyttyä, vaikka tämä korotusosa pääsääntöisesti maksetaankin työttömyyden alkaessa.