Ansiopäivärahan saamisen edellytykset

Ansiopäivärahan saamisen perusedellytys on, että olet työttömyyskassan jäsen ja olet vakuutettuna ollessasi täyttänyt palkansaajan työssäoloehdon. Jäsenyysehdon ja työssäoloehdon täyttyminen tarkistetaan päivärahahakemuksen käsittelyn yhteydessä. Tällöin tarkistetaan myös, että kaikki muutkin työttömyysturvalain mukaiset päivärahan maksamisen edellytykset täyttyvät. Työ- ja elinkeinotoimisto antaa kassalle lausunnon päivärahan maksamisen työvoimapoliittisten edellytysten täyttymisestä. Sinun tulee olla työttömäksi työnhakijaksi ilmoittautuneena, olla työkykyinen ja hakea kokoaikatyötä. Lausunnossa ilmoitetaan myös päivärahan saamisen mahdollisista työvoimapoliittisista esteistä.

Ansiopäivärahaa voidaan maksaa Suomessa asuvalle henkilölle. Koska pääsäännön mukaan henkilön tulee olla vakuutettu siinä maassa, missä hän työskentelee, katsotaan Suomessa asuvaksi myös tänne muuttanut henkilö, mikäli hän työskentelee Suomessa.