Yrittäjäkassaan liittyminen ja jälkisuojaoikeus

Yrittäjäkassaan voi liittyä Suomessa vakinaisesti asuva yrittäjä, joka ei ole täyttänyt 68 vuotta ja jolla on vähintään 8.520 euron vuosituloon perustuva lakisääteinen eläkevakuutus. Yrittäjien työttömyysturvasta Suomessa huolehtivat Suomen Yrittäjäin Työttömyyskassa (SYT), puh. 0800 97144 sekä Ammatinharjoittajien ja Yrittäjien työttömyyskassa (AYT), puh. 0800 9 0888.


Aikaisemmin palkansaajana ollut henkilö voi yritystoiminnan aloittaessaan säilyttää palkansaajakassan jäsenyyden enintään 18 kuukauden ajan. Tällöin puhutaan niin sanotusta jälkisuoja-ajasta. Laajemmin jälkisuojalla tarkoitetaan työttömyysturvassa sitä aikaa, jona

1. palkansaajasta yrittäjäksi ryhtynyt ja työttömäksi jäänyt henkilö on oikeutettu saamaan työttömyyspäivärahaa yrittäjyyttä edeltäneen palkkatyön tulojen perusteella

2. yrittäjästä palkansaajaksi siirtynyt ja työttömäksi jäänyt henkilö on oikeutettu saamaan työttömyyspäivärahaa yrittäjän työssäoloehdon täytettyään yrittäjätulon perusteella.

 

Palkansaajakassan jäsenenä ei kuitenkaan voi kerätä yrittäjän työssäoloehtoon vaadittavaa yrittäjätyötä, joten sen keräämiseksi pitää siirtyä yrittäjäkassaan. Mikäli yrittäjäksi siirtyvä palkansaajakassan jäsen siirtyy yrittäjäkassaan kuukauden kuluessa yrittäjäksi ryhtymisestä ja palkkatyön lopettamisesta, hän voi saada palkansaajakassasta mukaansa enintään 6 kuukautta yrittäjän työssäoloehtoon hyväksi luettavaa aikaa.