1. Miten kassaan liitytään?
Kassan jäsenyyttä haetaan kirjallisesti. Liittymislomakkeen voi täyttää ja lähettää sähköisesti kotisivujemme (www.ytk.fi) etusivulta. Liittymislomakkeen voi myös tulostaa kohdasta Lomakkeet ja lähettää sen postitse. Kassan jäsenyys alkaa aikaisintaan siitä päivästä kun liittymislomake saapuu kassaan. Jäsenyyttä ei voida aloittaa takautuvasti.
2. Mikä on kassan jäsenmaksu?
YTK:n jäsenmaksu on kiinteä kalenterivuosimaksu. Maksu tulee siis suorittaa aina kokonaisuudessaan, vaikka liittyminen tai eroaminen tapahtuisi kesken vuotta. Vuoden 2011 jäsenmaksu on 99 euroa.
3. Milloin jäsenmaksulasku tulee?
Uusi jäsen saa ensimmäisen jäsenmaksulaskun parin viikon sisällä liittymisestä. Tämän jälkeen lasku tulee aina seuraavan alkuvuoden aikana. Jäsen voi itse valita, haluaako laskun jatkossa postitse, Itellan Netposti-palveluun tai e-laskuna. Jäsenmaksulaskut lähetetään porrastetusti jäsenen syntymäkuukauden perusteella. Mikäli perheessä on siis muita YTK:n jäseniä, laskut eivät välttämättä tule samanaikaisesti.
4. Miten kassaan siirrytään ns. vanhana jäsenenä?
Työttömyyskassan vaihtaminen on mahdollista. Tällöin on syytä lähettää ensin jäsenhakemus uuteen työttömyyskassaan. Saatuasi varmistuksen jäsenyytesi hyväksymisestä, toimita eroilmoitus edelliseen kassaan, sillä kahden kassan jäsen et voi olla. Näin työttömyysturvasi jatkuu katkoksitta ja siirtyminen kassasta toiseen on tapahtunut ns. vanhana jäsenenä. Liittymislomakkeessa voit myös antaa YTK:lle valtuuden päättää edellisen työttömyyskassasi jäsenyyden puolestasi. Mahdollinen ammattiliiton jäsenyys sinun tulee kuitenkin päättää itse.
Jotta kyseessä on kassasiirto, ei työttömyyskassan jäsenyyden päättymisen ja uuden työttömyyskassaan liittymisen välille saa tulla yli kuukauden katkosta. Myöskään jäsenmaksuihin ei saa tulla yli kuukauden katkosta.
5. Jään äitiyslomalle / lähden opiskelemaan/armeijaan, täytyykö minun maksaa jäsenmaksua?
Työssäoloehdon tarkastelujaksoa (28 kuukautta) voidaan pidentää enintään seitsemällä vuodella, jos hakija on estynyt olemasta työmarkkinoilla mm. lapsen syntymän tai enintään alle 3-vuotiaan lapsen hoidon, päätoimisten opintojen, työllistymistä edistävien palvelujen, asevelvollisuuden, siviilipalveluksen, sairauden, laitoshoidon tai kuntoutuksen takia. Tällöin voit säilyttää ennen esim. äitiysloman alkua hankkimasi työssäoloviikot. Kerätyn ajan säilyttämiseksi kassan jäsenmaksu tulee suorittaa normaalisti.
6. Miten kassasta erotaan?
YTK:sta voit erota toimittamalla kassalle kirjallisen, vapaamuotoisen eroilmoituksen, jossa on nimesi sekä jäsennumerosi tai syntymäaikasi. Kotisivuilta (www.ytk.fi) kohdastaJäsenyys, Eroilmoitus, voit myös lähettää sähköisen eroilmoituksen.