07.12
Kassan konkarit
Kirjoittanut: Marjut, muutoksenhausta

Syksyn aikana olemme muistelleet kassan 20-vuotista taivalta monin eri tavoin, muun muassa henkilökunnan omassa blogissa. Muutama viikko sitten blogissa oli kolmen konkarin eli talossa pisimpään olleen haastattelu.

Kassan ensimmäinen päivärahahakemusten käsittelijä aloitti työnsä toukokuussa 1992. Seuraavaksi pisimpään talossa olleet aloittivat syyskuussa 1992 ja marraskuussa 1993. Kaikkien ensimmäiset työpäivät olivat hyvin samankaltaisia postin avaamisesta uusien jäsenten tietojen tallentamiseen. Toiminnan alussa postia tuli päivässä 10 – 20 cm:n pino. Nykyään suurimpina postipäivinä kuukauden alussa kirjeitä voi tulla jopa viisi laatikollista. Työpäivän aikana saapunut posti arkistoidaan sähköiseen muotoon.

Tekniikan kehittymistä on ollut mielenkiintoista seurata. Alkuaikoina hakemukset mapitettiin käsittelyn jälkeen maksuilmoitusten ja päätösten kanssa. Seuraavan jatkohakemuksen saavuttua mappeja jouduttiin selaamaan ja aika pian paperit olivat hiirenkorvilla, kunnes ne voitiin siirtää lähiarkistosta isompaan arkistoon. Tuolloin ei edes uskallettu haaveilla nykyisen kaltaisesta sähköisestä arkistoinnista.

Marraskuussa 2011 keskimääräinen työsuhteen pituus kassassa oli 9 vuotta 11 kuukautta. Kuten tämä lukukin kertoo, vaihtuvuus kassan henkilöstön osalta on vuosien aikana ollut verrattain pientä.  Henkilökunnasta naisia on 99 ja miehiä 12, työntekijöiden keski-ikä on 43 vuotta.

Kassassa tehdään säännöllisin väliajoin henkilöstötyytyväisyystutkimuksia. Keväällä tehdyssä tutkimuksessa positiivisesti nousivat esille tunne oman työn hyödyllisyydestä ja haasteellisuudesta sekä työnantajan kannustus ja tuki ammatilliselle kehittymiselle. YTK:ssa onkin useita henkilöitä, jotka ovat työn ohessa suorittaneet esimerkiksi rahoitus- ja vakuutusalan ammattitutkinnon.

Syksyllä vietettiin YTK:n 20-vuotisjuhlia ja tässä yhteydessä YTK muisti pitkään kassassa olleita työntekijöitään. Vähintään 15 vuotta YTK:n palveluksessa olleet työntekijät saivat Keskuskauppakamarin myöntämän pronssisen ansiomerkin. Kaikkiaan ansiomerkin saajia oli 21.

Jätä kommentti