Jos jäät lomautetuksi, ilmoittaudu viimeistään ensimmäisenä lomautuspäivänä työ- ja elinkeinotoimistoon työttömäksi työnhakijaksi. Henkilökohtaista ilmoittautumista ei tarvita, jos työnantajasi käyttää lomautuksessa niin sanottua ryhmälomautusmenettelyä. Ryhmälomautus on mahdollinen silloin, kun lomautus on määräaikainen ja koskee vähintään kymmentä henkilöä. Henkilökohtainen ilmoittautuminen vaaditaan kuitenkin myös ryhmälomautustilanteessa, jos sinulla on esimerkiksi yritystoimintaa tai opiskelet.
Ensimmäisen ansiopäivärahahakemuksen voit lähettää kahden ensimmäisen lomautusviikon kuluttua. Sen jälkeen ansiopäivärahan hakujaksona tulee käyttää neljää peräkkäistä kalenteriviikkoa tai kuukautta. Jos hakujaksona käyttää kuukautta tai kalenterikuukautta ja jakso päättyy kesken kalenteriviikon, hakemus tulee kuitenkin täydentää kesken jäävän kalenteriviikon loppuun saakka. Liitä hakemukseesi lomautusilmoitus, palkkatodistus lomautusta edeltävältä vähintään 34 kalenteriviikon ajalta ja jäljennös kirjallisesta työsopimuksesta tai muu työnantajan laatima selvitys työsuhteen luonteesta.
Hakemuksesi käsittelyn yhteydessä kassa tarkistaa lomautuksen osalta muun muassa seuraavia asioita:
Onko työnantaja lomauttanut sinut tuotannollisista ja taloudellisista syistä? Työttömyysturvalaissa lomautuksella tarkoitetaan työnantajan suorittamaa lomautusta tuotannollisista ja taloudellisista syistä.
Onko työsuhteesi toistaiseksi voimassa oleva vai määräaikainen? Jos työsuhde on määräaikainen, työskenteletkö vakituisen työntekijän sijaisena? Määräaikaisessa työsuhteessa oleva voidaan lomauttaa vain, jos hän tekee työtä vakituisen työntekijän sijaisena.
Onko sinulle maksettu lomautuksen alkaessa tai sen kestäessä lomakorvausta tai vuosilomapalkkaa? Onko vuosiloma pidetty? Onko vuosiloman pitämisestä sovittu? Kokoaikatyön palkkaan perustuva vuosilomapalkka estää ansiopäivärahan maksamisen.
Mikä on työalasi työehtosopimuksen mukainen enimmäistyöaika kokoaikatyössä? Ansiopäivärahaan ei ole oikeutta, jos työaika kalenteriviikossa ylittää 80 % kokoaikaisen työntekijän enimmäistyöajasta.
Onko kysymyksessä kokoaikainen lomautus, lyhennetty työviikko vai lyhennetty työpäivä? Työttömyysturva-asian käsittelyn kannalta on ratkaisevaa, miten lomautus toteutuu.
Kokoaikaiseksi lomautukseksi työttömyysturvassa katsotaan lomautus, joka kestää vähintään kalenteriviikon. Lyhennetty työviikko on kyseessä, jos lomautus toteutuu siten, että kalenteriviikon aikana on sekä täysiä työpäiviä että kokonaan työttömiä päiviä. Lyhennetty työpäivä tarkoittaa, että päivittäistä työaikaa on lyhennetty lomautuksen johdosta. Lomautuksen toteutumistapa ratkaisee, onko sinulla oikeus täysimääräiseen vai soviteltuun ansiopäivärahaan.
Lomautetun ansiopäivärahan hakijan pitää ilmoittaa kassalle mahdollisista lomautukseen tai työsopimukseen liittyvistä muutoksista, koska muutokset saattavat vaikuttaa oikeuteen saada ansiopäivärahaa. Jos muuttunut tilanne ei ole kassan tiedossa, se voi aiheuttaa ansiopäivärahan liikamaksun ja etuuden takaisinperinnän.
Jos työantaja irtisanoo työsopimuksen lomautuksen aikana, irtisanomisilmoitus pitää toimittaa kassalle heti kun sen on saanut. Koska oikeus irtisanomisajan palkkaan tai sitä vastaavaan korvaukseen estää ansiopäivärahan saamisen, kassa tarvitsee tiedon irtisanomisesta tarkistaakseen sen vaikutuksen työttömyysturvaan.
Lomautettu voi itse irtisanoutua lomautuksen aikana ilman irtisanomisaikaa. Tätä oikeutta ei kuitenkaan ole lomautuksen päättymistä edeltävän seitsemän päivän aikana, jos lomautuksen päättymisaika on ollut tiedossa. Mikäli lomautus on kestänyt yhdenjaksoisesti vähintään 200 päivää ja lomautettu irtisanoo työsopimuksensa, hänellä on oikeus saada työnantajalta korvauksena irtisanomisajan palkkansa. Tieto irtisanoutumisesta tulee toimittaa kassalle, jotta vaikutus työttömyysturvaan voidaan tarkistaa.
Kummassakin edellä mainitussa tilanteessa työsopimuksen päättymisestä on ilmoitettava myös TE-toimistolle.
Joulukuun 2011 työllisyyskatsauksessa (www.mol.fi) on kerrottu, että lomautettuja oli koko maassa noin 31 000 henkilöä. Työnantajien ennakkoilmoitukset tulevista lomautuksista ovat katsauksen mukaan kaksinkertaistuneet ja lomautetuksi voi lähiaikoina tulla yli 9000 henkilöä. Toivottavasti vältyt lomautukselta ja työttömyydeltä. Jos et, toivon tästä kirjoituksesta olevan apua ansiopäivärahaa hakiessasi.