01.08
Lakimiehenä työttömyyskassassa
Kirjoittanut: Eeva, lakimies

 

”Mihin siellä työttömyyskassassa lakimiestä tarvitaan?” Yleisin kysymys, jonka kuulen, kun juttelen ystävieni kanssa työpaikastani. Juristithan työskentelevät esimerkiksi asianajotoimistoissa, pankeissa, vakuutusyhtiöissä ja tuomioistuinlaitoksissa, mutta että työttömyyskassassakin tarvitaan juristia?! Tottahan toki! Opiskeluajoilta muistan erään professorin joskus sanoneen, että lakimiesten työ jatkuu niin pitkään kun maailmassa on edes kaksi ihmistä. Meillä jäseniä on vähän enemmän kuin kaksi eli reippaasti yli kolmesataatuhatta…

Vaan eipä ollut kovin helppoa lakimiehenkään astua tähän työttömyysturvamaailmaan. Ensimmäisten viikkojen ajan pää oli aivan sekaisin, kun keskusteluissa vilisivät tuikituntemattomat termit ja työttömyysturvalaki oli vain yksi laki muiden joukossa. Alussa kaipailin kovasti jonkinlaista työttömyyskassa – suomi -sanakirjaa, kun yritin päässäni pohtia mitä ihmettä esimerkiksi termit ”ova”, ”typo-lausunto”, ”tape” tai ”käpä” tarkoittavat. Edellä mainitut ovat siis lyhenteitä,  joita työttömyysturvan asiantuntijamme käytännön työssään täällä talon sisäisesti käyttävät. Tyhmyys piti paljastaa heti alkumetreillä ja kysäistä, että mistähän nyt mahdetaan oikein puhua. Teille, jotka nyt aloitte miettiä mitä nämä lyhenteet oikein tarkoittavat, tiedoksi että ”ova” tarkoittaa omavastuuaikaa, ”typo-lausunto” työvoimapoliittista lausuntoa, ”tape” takaisinperintää ja ”käpä” kielteistä päätöstä. Onneksi lakiteksti oli sentään mukavan tuttua ja turvallista luettavaa, joten työttömyysturvalaki oli helpompaa opeteltavaa.

Työni täällä Suomen suurimmassa työttömyyskassassa on ollut äärimmäisen mielenkiintoista. Olen saanut huomata, että työpäivien sisältö vaihtelee melkoisesti eteen tulevien tilanteiden mukaan. Työpöydälleni ilmestyy säännöllisen epäsäännöllisesti jotakin uutta ja ihmeellistä selvitettävää – sellaistakin mitä ”ei koskaan aikaisemmin” ole eteen tullut. Kokemukseni perusteella tämä on tuttu ilmiö muillakin työpaikoilla. Miten on, tunnistaako kukaan muu tällaista ilmiötä? :)

Tällä hetkellä työttömyysturvan parissa yksi mielenkiintoinen ja haastava aihealue on EU:n sosiaaliturvasäännökset. Nykyään pelkkä kansallinen lainsäädäntö ei useinkaan riitä vastaukseksi, vaan aika ajoin on sukellettava myös artiklaviidakon syövereihin ja tutkittava asiaa myös EU -lainsäädännön näkökulmasta. Kaiken kaikkiaan koen, että työttömyyskassatyö on hyvin monipuolista ja sitä kautta myös haastavaa. Työtehtävien hoidossa avainasemassa ovat lakien ja pykälien lisäksi asiakkaat sekä mukavat ja auttavaiset työkaverit.

Jätä kommentti