Aloitimme viime keväänä projektin, jossa uudistimme YTK:n ilmeen ja nettisivut sekä rakensimme mainoskampanjan uusien jäsenien saamiseksi niistä suomalaista palkansaajista, joilla ei vielä ole vakuutusta työttömyyden varalle. Samalla uudistimme myös sloganimme, joka on nyt ”YTK – Vakuuttava työttömyyskassa”. Uudella sloganilla haluamme ylpeydellä kertoa, että olemme työttömyyskassa ja vakuutamme jäsenemme työttömyyden varalle. Tämä on tärkeä tehtävä, jonka haluamme hoitaa parhaalla mahdollisella tavalla.
Joku voi kuitenkin pohtia, miksi työttömyyskassa käyttää jäsentensä varoja ilmeen uudistamiseen tai jäsenhankintaan. Ilmeen ja nettisivujen uudistamista on kuitenkin YTK:ssa pidetty hyvin tärkeänä asiana. Ennen kaikkea on tärkeää, miltä oppaamme ja nettisivumme näyttävät. Ulkoasultaan hyviä ja silmää miellyttäviä oppaita tai nettisivuja on huomattavasti mukavampi ja helpompi lukea. Kun asiasisältö on vaikeaa, ulkoasulla edesautetaan sitä, että vaikeasta tekstistä saisi mahdollisimman helposti irti tarvitsemansa tiedon. Nettisivujen osalta myös käytettävyys on tärkeää. Tietoa on paljon, mutta sen pitäisi löytyä vaivattomasti. Näistä syistä aikaa ja resursseja on mielestäni käytetty jäsenen kannalta tärkeisiin asioihin.
YTK on vuoden vaihteen molemmin puolin näkynyt myös televisiossa. YTK:n jäsenet ovat kertoneet, miksi ovat valinneet YTK:n ja miksi työttömyysturva on tärkeää. Myös yksi omista työntekijöistämme on kertonut YTK:sta täältä päin katsottuna. Suomessa on noin 500.000 palkansaajaa, jotka eivät kuulu mihinkään työttömyyskassaan. Jokaiselle palkansaajalle pitäisi mielestämme saada kerrottua, että ansiosidonnainen työttömyysturva edellyttää kassajäsenyyttä. Tästä syystä kampanjamme on tärkeä. On myös nykyisten jäseniemme etu, kun meitä on YTK:ssa mahdollisimman paljon. Suuri jäsenmäärä tasoittaa työllisyystilanteen heilahteluja aloittain ja alueittain.
Olemme alkuvuoden aikana kasvattaneet jäsenmääräämme jo noin 3.500 jäsenellä. Se on hieno määrä, kun vuotta on kulunut vasta kaksi viikkoa. Kampanja televisiossa on päättymässä, mutta jäseniemme kertomuksiin YTK:sta voi käydä tutustumassa tämänkin jälkeen esimerkiksi YouTubessa (http://www.youtube.com/user/YTKkassa/feed). Ja kuten saatat huomata, uudet nettisivut ovat jo käytössä.
Mitä mieltä sinä olet uusista sivuistamme, entä kampanjastamme?