YTK:n vuosittaisen jäsenmaksun laiminlyönti johtaa YTK:sta erottamiseen. YTK:sta voidaan myös erottaa työttömyyskassalain 4 §:n tilanteissa jäsen, joka on liittyessään tai myöhemmin menetellyt vilpillisesti. Yrittäjäksi siirtynyt voi säilyttää YTK:n jäsenyyden 18 kuukauden ajan.
Jäsen, joka ei maksa vuosittaista jäsenmaksua, voidaan erottaa kassan jäsenyydestä siitä päivästä lukien, josta jäsenmaksut ovat maksamatta. Käytännössä erottaminen YTK:sta jäsenmaksujen laiminlyönnin johdosta tapahtuu seuraavan vuoden aikana taannehtivasti. Maksumuistutuksessa, joka on samalla työttömyyskassalain tarkoittama kuuleminen, kerrotaan jäsenmaksun laiminlyönnin seuraamukset.
Jäsentä kuultuaan työttömyyskassa voi erottaa jäsenyydestään myös henkilön,
YTK:n jäsenenä voi olla vain palkansaaja. Yrittäjäksi siirtynyt YTK:n jäsen voi säilyttää jäsenyytensä YTK:ssa korkeintaan puolentoista vuoden ajan yritystoiminnan aloittamisesta lukien. Kun jäsen on toiminut yrittäjänä yli 18 kuukautta, hänet erotetaan.
YTK:ssa päätökset jäsenen erottamisesta tekee toimitusjohtaja. Jäsentä kuullaan erottamisasiassa ennen erottamista. Jäseneksi pääsyn hylkäämiseen tai jäsenen erottamiseen
voi hakea muutosta työttömyysturvan muutoksenhakulautakunnalta.