Finanssivalvonta vahvistaa työttömyyskassojen jäsenmaksujen suuruuden kassojen esitysten pohjalta. Jäsenmaksun pitää olla niin suuri, että sitä voidaan pitää riittävänä kassan hallintokulujen ja etuusmenojen suorittamiseksi. Jäsenmaksua vahvistettaessa otetaan huomioon myös tasoitusrahastoa koskevat säännökset.
Työttömyyskassoilla tulee lain mukaan olla tasoitusrahasto, johon vuotuinen ylijäämä siirretään. Kassan rahoituksen ja maksuvalmiuden turvaamiseksi tasoitusrahastossa on oltava Finanssivalvonnan vahvistama vähimmäismäärä (100 %), mikä tarkoittaa, että kassa selviytyy hallintokuluistaan sekä omalla vastuullaan olevista etuusmenoistaan vuoden ajan ilman uutta jäsenmaksutuloa. Taloudellisista suhdanteista johtuvien jäsenmaksuvaihteluiden tasaamiseksi työttömyyskassa voi lisäksi kerätä tasoitusrahastoa enintään 400 %. Näin ollen jäsenmaksujen erojen voidaan katsoa heijastavan kassan vakavaraisuutta ja sen jäsenten työttömyysastetta.