Yrittäjäasiat

1. Mitä tarkoitetaan jälkisuojalla?

Jälkisuojassa voidaan erottaa kaksi tilannetta. Toinen jälkisuoja koskee palkansaajasta yrittäjäksi ryhtynyttä ja toinen tilanne koskee yrittäjästä palkansaajaksi ryhtynyttä henkilöä.

Palkansaajasta yrittäjäksi ryhtynyt ja työttömäksi jäänyt henkilö on muiden edellytysten täyttyessä oikeutettu saamaan työttömyyspäivärahaa yrittäjyyttä edeltäneen palkkatyön tulojen perusteella, jos hänen yritystoimintansa on kestänyt enintään 18 kuukautta.

Yrittäjästä palkansaajaksi siirtynyt ja työttömäksi jäänyt henkilö on oikeutettu saamaan työttömyyspäivärahaa yrittäjän työssäoloehdon täytettyään yrittäjätulon perusteella, jos hän jää työttömäksi 24 viikon kuluessa palkkatyön aloittamisesta.

Jälkisuoja-ajasta ja muista yrittäjän työttömyysturvaan liittyvistä asioista löydät lisätietoja kohdasta "Ansioturvan ABC – Yrittäjäasiat työttömyysturvassa".

2. Olen aloittamassa yritystoimintaa, kannattaako minun jatkaa YTK:n jäsenenä?

Voit työskennellä yrittäjänä ja kuitenkin jatkaa YTK:n jäsenenä 18 kuukautta. Tätä 18 kuukauden aikaa kutsutaan jälkisuoja-ajaksi. Jos jatkat yritystoimintaa tämän 18 kuukauden jälkeen, sinun pitää erota YTK:sta.

 

Yrittäjän työssäoloehto täyttyy kuitenkin vain yrittäjäkassan jäsenyyden aikana tehdystä yrittäjätyöstä, jolloin mahdollinen 18 kuukauden yrittäjätyö YTK:n jäsenenä ei kerrytä yrittäjän työssäoloehtoa. Jos siirryt yrittäjäkassan jäseneksi kuukauden kuluessa yrittäjätoiminnan aloittamisesta, saat myös hyväksesi kuusi kuukautta työssäolo- ja jäsenyysaikaa, kun yrittäjän 18 kuukauden työssäoloehdon täyttymistä tarkastellaan.

 

Yrittäjäksi siirtynyt henkilö voi siis 18 kuukauden ajan valita, onko hän palkansaaja- vai yrittäjäkassan jäsen. Tänä jälkisuoja-aikana työttömäksi jäädessään hänelle maksetaan palkansaajan ansiopäiväraha siitä kassasta, jonka jäsen hän on.

3. Olen toiminut sivutoimisena yrittäjänä jo pitkän aikaa. Olen saanut työ- ja elinkeinotoimistosta esteettömän lausunnon ja minulle voidaan muiden edellytysten täyttyessä maksaa ansiopäivärahaa. Miten sivutoimisen yritystoimintani tulot vaikuttavat ansiopäivärahaan?

TE-toimisto antaa työttömyyskassaa sitovan lausunnon siitä, työllistyykö päivärahan hakija yritystoiminnassa ja onko yritystoimintaa pidettävä päätoimisena vai sivutoimisena. TE-toimisto arvioi yrittäjyyden laatua aina työmäärän perusteella, eikä ansaittujen tulojen perusteella. TE-toimistot antavat pääsääntöisesti lausunnot määräaikaisina, eli yrittäjyyden luonne tulee aina määräajoin uudelleen arvioitavaksi.

 

Sivutoimiselle yrittäjälle voidaan maksaa soviteltua ansiopäivärahaa, kun TE-toimisto on tutkinut yrittäjyyden ja todennut sen lausunnossaan sivutoimiseksi. Soviteltaessa ansaittua yritystuloa työttömyyskassa käyttää sovittelun perusteena verotuksen tietoja aina, kun se on mahdollista. Kassaan pitääkin aina verotuksen valmistumisen jälkeen toimittaa verotodistus viimeksi valmistuneesta verotuksesta. Päivärahan sovittelu- ja maksujaksona käytetään kalenterikuukautta eli sivutoimisen yrittäjän täytyy hakea päivärahaa kalenterikuukauden jaksoissa. Kun ansaittua yritystuloa sovitellaan, vuoden aikana ansaittu yritystulo jaetaan kuukausituloksi ja pääsääntöisesti puolet ansaitusta tulosta vähentää maksettavan päivärahan määrää.

4. Aloitan sivutoimisen yritystoiminnan Tupperware-tuotteiden jälleenmyyjänä. Miten ilmoitan toiminnasta saadut tulot päivärahaa hakiessani?

Pääsääntöisesti yritystoiminnan ansiotulot otetaan huomioon viimeksi valmistuneen verotuksen tietojen mukaisesti. Vahvistetun verotuksen tietoja ei voida käyttää, kun kysymys on aloittavasta yritystoiminnasta tai kun yritystoiminta on verotuksen vahvistamisen jälkeen muuttunut oleellisesti. Kun työttömyyskassa ei voi käyttää sovittelussa huomioon otettavien tulojen arvioinnissa verotuksen tietoja, arvioidaan tuloja kuitenkin mahdollisimman pitkälle verotuksen sääntöjen mukaan.

 

Kun kysymys on sovittelun piirissä olevasta omasta työstä, joka on niin pienimuotoista, että sitä voidaan pitää vain itsenäisenä tulonhankkimistoimintana (esimerkiksi juuri Tupperware-tuotteiden jälleenmyynti ja muut erilaiset verkostomarkkinointityöt), on toiminnan harjoittajan pidettävä toiminnastaan niin sanottua muistiinpanokirjaa, johon aikajärjestyksessä merkitään tulot ja menot. Sovittelussa huomioon otettavien tulojen arviointi perustuu näissä tilanteissa muistiinpanokirjaan merkittyihin tulo- ja menotietoihin, joita arvioidaan verotuksen sääntöjen mukaan.

 

Sivutoimisen yrittäjän päivärahan haku-, sovittelu- ja maksujaksona käytetään kalenterikuukautta. Myös selvitys yritystoiminnan tuloista ja menoista pitää tehdä kalenterikuukausittain. Kun yritystoiminta on kestänyt vähintään kuusi kuukautta, ansiopäivärahan määrää laskettaessa soviteltavana tulona käytetään ilmoitettujen kuuden kuukauden keskiarvoa. Kun hakuvuoden tuloverotus on valmistunut, verotuksessa vahvistetut yritystoiminnan ansiotulot otetaan huomioon soviteltavana tulona.

5. Kuka on työttömyysturvalain mukainen yrittäjä?

Työttömyysturvassa henkilö katsotaan yrittäjäksi, jos hän on päätointaan varten velvollinen ottamaan YEL- tai MYEL-vakuutuksen. Yrittäjänä pidetään myös yrityksen osaomistajaa, vaikka hän kuuluisi muun eläkevakuutuksen piiriin. Osaomistajana pidetään henkilöä, joka


1. työskentelee johtavassa asemassa yrityksessä, josta hän omistaa yksin vähintään 15 % taikka josta hän yhdessä perheensä kanssa tai hänen perheensä omistaa vähintään 30 %

2. työskentelee yrityksessä, josta hän omistaa yksin taikka yhdessä perheensä kanssa tai hänen perheensä omistaa vähintään 50 %

3. työskentelee muussa yrityksessä tai yhteisössä, jossa hänellä tai hänen perheenjäsenillään tai hänellä yhdessä perheenjäsentensä kanssa on vastaava määräämisvalta.

 

Omistusosuutta laskettaessa otetaan huomioon myös välillinen toisten yritysten ja yhteisöjen kautta tapahtuva omistaminen, jos henkilö tai hänen perheenjäsenensä tai henkilö yhdessä perheenjäsentensä kanssa omistaa väliyhteisöstä vähintään puolet tai heillä on vastaava määräämisvalta.

6. Olen ollut yrittäjäkassan jäsen vuodesta 2003 ja olen täyttänyt yrittäjän työssäoloehdon. Aloitan palkkatyön, kannattaako minun liittyä YTK:hon?

Kun aloitat palkkatyön, voit liittyä YTK:n jäseneksi. Jos olet täyttänyt yrittäjän työssäoloehdon ja siirryt YTK:hon kuukauden kuluessa palkkatyön aloittamisesta ja yrittäjäkassasta eroamisesta, saat tuoda mukanasi 10 kalenteriviikkoa vakuutus- ja työssäoloaikaa palkansaajakassaan. Sinun palkansaajan työssäoloehto voi siis täyttyä jo 24 kalenteriviikon palkkatyön jälkeen. Jos jäät työttömäksi ennen palkansaajan työssäoloehdon täyttymistä, sinulla on oikeus siihen työttömyyspäivärahaan, johon sinulla olisi oikeus yrittäjäkassasta. YTK toimii tämän päivärahan maksajana, jos olet liittynyt YTK:n jäseneksi, mutta maksettavan päivärahan tason määrittelee se yrittäjäkassa, jonka jäsenenä olet täyttänyt yrittäjän työssäoloehdon.